Uusi Vuosi 2018

Hyvää alkavaa vuotta 2018

Kelejä pidellyt - säiden suhteen saimme syksyllä eniten vettä niskaamme miesmuistiin. Lauhana jatkuva tammikuu ennustaa jälleen kerran aikaista kevätsesonkia, joka sopii meille ainakin erittäin hyvin, saamme työaikaa, jotta Suomi tulee valmiiksi juhannusviikolle, jolloin veneilijöillä on fataalihetket.

 Telakkamestarin asunto vaihtaa omistajaa.

Mikko Pasila ja kihlattunsa Elina ovat ostaneet allekirjoittaneilta talon ja tämän maa-alueen ja muuttavat remonttivaiheen jälkeen alkukeväästä uuteen kotiinsa, Mikko siis asui kotitalossaan 2006 – 2012, joten paluumuutostahan tässä on kysymys. Mikko on työskennellyt perheyhtiössämme nyt 3,5 vuotta, valmistui venemestariksi viime juhannuksena ja syyskuussa kirjanpidon merkonomiksi, tarkoituksenaan lisätä omistustaan PVK:ssa ja jatkaa yrittäjänä määrätietoisilla askelmerkeillään. Uudet ”väistötilat” allekirjoittaneille valmistuvat aivan lähipäivinä. Paikka on Airisto, 2004 loma-asuntomessujen tyhjä tontti odotti ottajaansa viime kesään asti. Mistään jäähdyttelystä tässä ei ole kohdallamme kysymys, vaan nyt on sopiva hetki ottaa uusi steppi ja loppupeleissä parantaa toimintavalmiuksiamme, kun kaksi perhettä asuu alueella.

 

Jatkossa on sovittu, että asiakastrafiikki kanavoituu edelleen pääosin allekirjoittaneille, mutta toki Mikon läsnäolon myötä moni asia kahdennetulla resurssilla tuo uutta tehoa. Meillä on vielä sopivan pitkä taival eläkepäiviin, jotta asiat asettuvat ajan myötä taholleen. Brita on muuttanut työpisteensä Marina Palatsin keittiön vieressä olevaan, aiempaan henkilökunnan kahvihuoneeseen, keskeiselle paikalle.                                                                                                                       Kehitämme sähköisten palvelujen tarjontaa, jotta asiakasviestintä olisi joustavaa ja tuloksellista. Tämä on osa sitä prosessia, jolla Mikkokin pääsee entistä paremmin kiinni viestivirtaan ja suunnittelemaan tekemisiämme omalta osaltaan, kuten myös muut henkilöt organisaatiossamme.

Venekorjaustoiminta on kasvanut meillä merkittävästi.

 Olemme nykyisin vakuutusyhtiöiden hyväksymä lujitemuovikorjaamo ja toimintamme on saavuttanut hyvän aseman markkina-alueellamme. Venekorjaustoiminta on muutettu uusimpaan halliimme, Föriin, jotta voisimme saada tehoja toimintaamme entisestään. Korjaustoiminnan lisäksi teemme monipuolisia laiteasennuksia, kuten keulapotkurit yms. Suunnitelmissa on muitakin pienimuotoisia liiketoiminnan laajentamis-ajatuksia, joista tuonnempana lisää.

Ajoportin kaukosäätimiä on kyselty, nyt niitä on tilattavissa. Hinta on 40 euroa, sisältäen postituskulut. Tilaaminen tapahtuu maksamalla pankkitilille  (pyydä numero) määräaikaan 28.2.-18 mennessä 40,00 ja teemme yhteistilauksen tavarantoimittajalle, joka koodaa laitteenne. Maksun viestikohtaan teksti ”PVK portin kaukosäädin”.

Eskaaderi 2018 Elokuun muinaistulijuhlassamme, joka palasi nuotion ääreen rantaan, toivottiin yhteistä eskaaderia pitkän tauon jälkeen. Nyt on sellainen sovittu järjestettäväksi. Eskaaderin ajankohta on koulujen päättymisen jälkeinen viikonvaihde 9.-10. kesäkuuta, kohteena Korppoon Verkan. Ravintola Buffalo on valmistautunut vastaanottamaan ohjelmallisten iltamien muodossa mahdollisimman laajan joukon asiakkaitamme, niin talvitelakoitujiamme, kuin kesäasiakkaitamme, eli kaikki mukaan. Lisätietoja tulossa lisää, varatkaa ajankohta ja ilmoittakaa Britalle osallistumisenne heti kun voitte. Paikalla on venekatsastusta, sammutintarkastusta ja muitakin kevään rutiineihin liittyviä tukitoimintoja. Eskaadereja olemme tehneet aiemmin Verkanille, Kasnäsiin, Näsbyhyn ja Korppoon Rumariin ja yhteismatka Kroatiaan 2010.

Tallentava kameravalvonta on toteutettu viime kesänä, joka palvelee lähinnä turvallisuusvalvontaa. Kamerat kuvaavat ulkoalueita, kuten ajoporttia ja liikenneväyliä, sekä kutakin hallia sisältä. Tarkoituksena on seurata liikennettä ja halleissa tapahtuvaa liikkumista tai poikkeavaa toimintaa.  Venekeskuksen nettisivulta (etusivulta) pääsee klikkaamalla näkemään vesillelaskuluiskan ja näkymän lounaaseen lähes reaaliajassa.

 

Paraisilla 1.1.2018

Matti ja Brita Pasila